We’ve been featured by The Culture Trip

We just got featured by The Culture TripThe Best Independent Bookstores in Helsinki. Thank you so much, Jessica.

From the article:

Just off of the senate square in the historic central district of Helsinki is Senaatintorin Antikvariaatti, a small and cozy secondhand bookstore with a golden façade, containing books in multiple languages, as well as antiques and records. It is an ideal shop to not only to pick up new, inexpensive books, but to sell old ones, or just spend time relaxing and browsing the shelves. Musicians also perform regularly at the shop and there are regular events, talks, and poetry readings.

If you are visiting Helsinki, please pay us a visit! 🙂

Best regards,

Senaatintorin antikvariaatti

Mikael Agricola Suomen kirjakielen kätilönä

Toisin kuin usein mainitaan, Mikael Agricola (n. 1510 – 1557) ei tiettävästi ollut köyhistä ja vaatimattomista oloista, vaan päinvastoin varakkaasta kodista. Tästäkin on esitetty päinvastaista spekulaatiota.

Hänen tärkein elämäntyönsä oli vaikuttaa ratkaisevasti suomen kielen kehitykseen ja häntä kutsutaan Suomen kirjakielen isäksi. Suomen kieli tuli tärkeäksi, sillä Martti Lutherin aloittaman uskonpuhdistuksen periaatteiden mukaisesti jumalanpalvelukset tuli pitää kansankielellä ja kaikkien oli kyettävä lukemaan Raamattua omalla kielellään.

Agricola kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset kirjat ja kustansi 10 vuoden aikana julkaisemansa, yhteensä n. 2400 sivua käsittävät yhdeksän kirjaansa suurimmaksi osaksi itse.

Mikael Agricola oli Turun piispa ja Suomen uskonpuhdistaja, joka oli kotikieleltään ruotsinkielinen. Hänen oletetaan oppineen suomen kielen lähes syntyperäisen kielen puhujan tasoisesti kosketuksessa palveluskuntaan.

Agricola lähti opiskelemaan Saksaan Wittenbergin yliopistoon, jossa vaikuttivat tuolloin mm. Martti Luther ja Philip Melanchton.

Oppinut Agricola oli aikansa tärkein suomalainen kulttuurivaikuttaja, jonka ansiosta me nyt luemme ja kirjoitamme kirjallisuutta myös suomeksi ja saamme nauttia kirjallisista elämyksistä suomeksi ja lukea yhä lisääntyvää suomenkielistä tietokirjallisuutta käännöksinä ja alun perin suomeksi kirjoitettuna.

Huolimatta ”kansankielen”, suomen kielen kehittämisestä kirjakieleksi lähes viisisataa vuotta sitten ruotsin kielen asema toisena kotimaisena kielenä on turvattu, sillä useissa kyselytutkimuksissa valtaosa vastaajista kannattaa sekä ruotsin kielen opettamista kouluissa pakollisena että hyväksyy Suomen virallisen kaksikielisyyden.

Tulokset riippuvat luonnollisesti kysymyksenasettelusta eli mitä kysytään ja mitkä ovat esitetyt vaihtoehdot. Jotkut kyselytutkimukset tai mielipidetiedustelut kun ovat tuottaneet päinvastaisiakin tuloksia.

Puhutun kielen merkityksen lisäksi kirjakielen merkitys korostuu ajateltaessa kaunokirjallisuuden vaikutusta ja tosiasiallista tehtävää eettisenä arvojen vahvistajana ja niiden ylläpitäjänä ja uusintajana. Ludwig Wittgensteinin ajatus kaunokirjallisista teoksista arvojen esittäjinä antaa kaunokirjallisuudelle (fiktiolle) tehtävän, joka on ainoalaatuinen kulttuurin kentässä. Arvojen eksplisiittinen ja yksiselitteinen tieteellinen ilmaiseminen on hänen mukaansa, hänen luomansa modernin filosofian tunnetuimman lauseen mukaan käytännön mahdottomuus, ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”, on Wittgensteinin siteeratuin lause ja oivallus hänen varhaiskaudeltaan.

Loogisille positivisteille, viime vuosisadan alkupuoliskon yhden filosofisen koulukunnan edustajille, lause merkitsi kaiken muun kuin tieteen julistamista epämielekkääksi ja turhaksi.

Wittgensteinin filosofian kokonaisuus ei oikeuta loogisten positivistien tulkintaa lauseesta. Hänen mukaansa kaunokirjallisuus näyttää arvot, vaikka ”ei voi puhua” niistä. ”Oikeastaan kyse ei ole pelkästään välineenä toimimisesta vaan siitä, että kaunokirjallisuus omalta osaltaan määrittelee (tai eksemplifioi) sitä, mitä me tarkoitamme tietyillä arvoilla.

Lainaus teoksesta Marko Nystrand: Arvoja näkyvissä : kaunokirjallisuuden etiikka Ludwig Wittgensteinin filosofian valossa, väitöskirja filosofian tohtorin tutkintoa varten. Filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen laitos, Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 2012.

Antikvariaattialan ongelmat

 

Itse koen ongelmallisena sen, ettemme voi tällä hetkellä hankkia suuria kotikirjastoja ja kuolinpesien kirjavarastoja. Ongelma on logistinen ja johtuu kuljetusvälineen puutteesta ja varastotilan vähäisyydestä.

Toisinaan olen huomannut asiakkaiden olettavan, että meillä antikvariaattiyrityksessä menee taloudellisesti hyvin ja jopa saamme taloudellista voittoa toiminnastamme. Tällaiset harhaluulot ohjaavat suhtautumista yrittäjään.

Kielteinen suhtautuminen näkyy silloin, kun meille tarjotaan myyntiin asiakkaan mielestä arvokkaita kirjoja, joita emme katso tarvitsevamme. ”Ostamme kirjoja” niiden myymisen lisäksi ei tarkoita, että ostamme mitä tahansa kirjoja.

Kriteerit ovat tiukat ja käyvät vuosi vuodelta tiukemmiksi, sillä suurin kysyntä kohdistuu yhä harvempiin teoksiin, joita ei juuri liiku eli ne käyvät jatkuvasti yhä harvinaisemmiksi.

Hankkimalla kuolinpesien koko kirjakanta tai maastamuuttajan koko kotikirjasto voimme saada näitä kaivattuja teoksia, joiden painos on ollut useita vuosia loppuunmyyty. Niistä ei oteta kysynnästä huolimatta uusia painoksia, sillä kysyntä ei ole kustantajien näkökulmasta riittävän suuri. Vain tuhansia kirjoja varmuudella myyvistä teoksista otetaan uusintapainos. Yksi esimerkki on latinan sanakirja. Sitä voisimme myydä joka vuosi kymmeniä, mutta kustantajapa ei ota uutta painosta, koska latinistien ja latinaa opinnoissaan tarvitsevia on Suomessa enimmillään muutama kymmenen vuosittain.

Näitä esimerkkejä voisi mainita useita.

Vain tuhansittain myyvä teos on kannattava. Poikkeuksia ovat runokokoelmat. Niiden kustantaminenkin on vähentynyt, vaikka pienkustantajat tekevät parhaansa, että uudet runoilijat saavat teoksensa painoasuun.

Antikvariaattialaan kohdistuu suuri paine, kun on tuhansia teoksia, joista ei oteta uusia painoksia, vaikka kysyntää olisi satamäärin.

Antikvariaattiala tarvitsee juuri näitä kirjoja myyntiinsä.

Siirtymäkausia: tiilestä elementteihin ja kirjasta e-kirjaan

Tiilirakentamisesta painopiste siirtyi 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa elementtirakentamiseen. Tiilen valmistajat joutuivat väistymään. Kupittaan Savi Oy oli investoinut uusiin tiilenpolttouuneihin vanhojen uunien tultua tiensä päähän ja joutui konkurssiin 1969, koska tiilen kysyntä romahti.

Kirja-ala on keskellä siirtymävaihetta juuri nyt. Sähkökirja tulee hitaasti ja taka-askelia ottaen, mutta valtaa vähitellen suosiota vaihtoehtoisena ja täydentävänä tapana lukea kirjaa vaivattomuutensa vuoksi. Bitit eivät paina mitään ja laitteet, jotka dekoodaavat bittivirran luettavaksi tekstiksi, ovat näyttöineen nekin mukavan kevyitä. Paperinen kirja on silti käyttöliittymänä ylivertainen, kuten usein kuulee toistettavan. Suuren kirjavaraston kuljettaminen matkalla mukana on kuitenkin melko mahdotonta muuten kuin sähköisessä muodossa.

Kuljen töihin aina raitiovaunulla Aalto-Yliopiston Kauppakorkeakoulun ohitse ja töistä lähtiessäni useasti Helsingin Pääpostitalon läheltä. Kumpikin talo on vuorattu keltaisilla tiilillä, jotka on valmistanut Kupittaan Savi Osakeyhtiö, joka on vaimoni Kirsin isoisän aikanaan 1921 perustama tehdas.

Kupittaan Savi Oy aloitti toimintansa tiiliskivien valmistajana, koska Turun ympäristöstä löytyi raaka-aineeksi sopivan saven esiintymiä. Sittemmin tehdas laajensi tuotantonsa käyttö- ja taidekeramiikkaan. Logossamme esiintyvä Kupittaan Saven norsu on yksi esimerkki keramiikkaesineistä, joita suunnitteli joukko nimekkäitä muotoilijoita.

Untitled

Kauppakorkeakoulun rakennus raitiovaunun ikkunasta nähtynä.

Tiilirakentaminen pitää pintansa pientaloissa. Moni omakotirakentaja arvostaa tiilitaloja niiden kalleudesta huolimatta. Puurakentaminen on betoni- ja elementtirakentamisen ohella tullut myös kerrostalotyömaille. Omakotitaloissa puu on suosituin materiaali. Betonisia omakotitaloja suunnitellaan, mutta niitä on harvassa. Hirsistä tehtyjä taloja suunnitellaan nykyään yhä enemmän.

Selvistä siirtymäkausista huolimatta vanhoja materiaaleja ei hylätä kokonaan eivätkä kirjallisuutta arvostavat tule siirtymään yksinomaan sähkökirjojen lukijoiksi. Uudet materiaalit ja formaatit tulevat täydentämään aikaisempia, joten valinnanvara lisääntyy niin rakentamisessa kuin kirjojen julkaisemisessa.

Kupittaan Savi Oy:stä on julkaistu kirja WSOY:n sarjassa Keräilijän aarteet:

121

Salakari, Tuula & Kalha, Harri: Keräilijän aarteet. Kupittaan savi. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-36899-2.

Sähkökirjoista esimerkiksi:

1212

Peter Meyers: Kindle fire – the missing manual: the book that should have been in the box: Sebastopol (Calif.) O’Reilly, 2012.

Hyvää vappua lukijoillemme ja asiakkaillemme! 🙂

 

 

Kirjailijaesittely: Kai Ekholm

Tietokirjailijana aikaisemmin monta kirjaa julkaissut ja kirjasensuurista väitöksen tehnyt Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm debytoi fiktion alalla 2013 dekkarilla Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava. Se liikkuu suvereenisti Euroopan historiassa ja ruumis on löytynyt kirjailijan työpaikalta Kansalliskirjastosta.

Tyypilliseen tapaan kirjoittajan tekstiä kuvaavat kustantajan Atenan lyhyet lainat arvosteluista, joissa esitellään Kai Ekholmin teosta genren lukijoille mysteeri- ja dekkarikirjallisuuden tunnetuilla tekijöillä ja näiden luomilla hahmoilla:

Saahan sitä kotikirjastossakin hullutella paikoin liki Dan Brownin suuren maailman tyyliin.
-Antti Majander, Helsingin Sanomat

Täysosuma: Tätä rikosromaania lukee kuin nykyaikaan siirrettyä Waltarin Palmu-kirjaa. — Kalju tutkii kansalliskirjastossa tehtyä henkirikosta kuin Chandlerin Philip Marlowe ikään.
-Hannu Sarrala, Lapin Kansa

Kai Ekholm kirjoittaa notkeaa tekstiä, joka vie kiehtovaa mysteeritarinaa eteenpäin sopivalla vauhdilla. – – Sanavalmiin ja monitaitoisen etsivätiimin seikkailuja lukisin kyllä lisääkin, sen verran kiinnostava kaksikko Kalju ja Kihara olivat – -.
-Mikko Saari, Kirjavinkit

Esikoisteos esittelee etsiväparin (ei pariskunnan), josta on hyvä jatkaa hänen toiseen dekkariinsa Tähtisilmä, jossa nämä keski-ikäiset nainen ja mies Kihara ja Kalju ratkaisevat rikossarjan poliisin apuna virkavallan ottaessa enimmäkseen kunnian itselleen.

Tähtisilmä on mielikuvituksellinen, oivaltava ja hauska moraliteetti, jossa monitaitoinen, kaikkialle ehtivä kostaja etsii käsiinsä 1990-laman haaskalinnut, jotka aiheuttivat omanvoitonpyynnillään tuhansia konkursseja ja useita perhetragedioita.

Varjomies tuntuu tietävän kaiken, mitä on tapahtunut 1980-luvun nousukaudesta alkaen ja hän tuntuu näkevän kaikkialle. Arvoituksellinen Arno, 60-vuotias mykkä todistaja on tarinan avainhenkilö, joka on sijoitettu laitokseen mieleltään järkkyneenä, mutta piirtämistaidoiltaan valokuvantarkkana. Ennustaako hän piirroksillaan tulevaa vai purkaako vain pelkojaan ja ahdistustaan, menetyksiään ja turvattomuuden tunnettaan?

Tähtisilmää lukiessa ilahtuu Kai Ekholmin oivalluksista, tarkkanäköisyydestä, huumorista, avarasta asiallisuudesta ja runsaista tiedoista kaikesta mitä elämässä, ihmissuhteissa ja Helsingissä on. Humaani ote ihmiselämään kaikkine kummallisuuksineen, vääryyksineen ja keksintöineen tempaa mukaansa tavalla, jolla ainoakaan kirja ei ole aikaisemmin minua seuraansa houkutellut. Koukuttamisen apuna tietenkin on genrelle ominainen tihenevä jännitys ja vähä vähältä selviävät rikokset.

Tähtisilmä on ajankohtainen teos, joka ruotii 1990-luvun laman seurauksia viiltävän osuvasti yhden perheen kohtalon kautta. Kalju ja Kihara tutkivat perheen kuolemaa ja siihen johtaneita tekijöitä huolellisesti. Tutkimusten kautta kirjailija näyttää hämärät kytkennät ja talousrikollisuuden suurimmat tekijät hyvän fiktion tapaan keveästi mutta armottoman paljastavasti.

Teoksen yhdeksi keskeiseksi henkilöksi nousee Varjomies, joka näyttää suorittaneen useat murhat, joiden motiivit kytkeytyvät yhteen ja samaan perheeseen. Teoksen kehyksen pääteemana näyttää olevan kuten muissakin dekkareissa inhimillinen kiintymys, rakkaus ja perhesuhteiden merkitys. Varjomiehen kylmäverisen koston taustalla näyttää lopulta olevan vahva kiintymys, jonka kontrastina kosto on kuin suoraan Hollywood-elokuvan työkalupakista lainattu – mikä ei mitenkään vähennä teoksen arvoa, päinvastoin.

Ikuiset teemat kuten hyvän ja pahan taistelu niiden ollessa toisiinsa sekoittuneet mutkikkaalla tavalla, ovat hyvin esitettyinä kiinnostavinta aineistoa sekä elokuvissa että kirjallisuudessa.

Varjomiehen rikosten uutisoinnin kautta saavat satiirisia sivalluksia myös median edustajat, jotka herkuttelevat tapahtuneella myydäkseen tuotoksiaan. Iltapäivälehdet tekevät Varjomiehestä myyttisen sankarihahmon, jolla ne tahtovat ikäänkuin alleviivata poliisin voimattomuutta ja pysähtyneisiin rutiineihin juuttuneen vakiintuneen yhteiskunnan rajoittuneisuutta. Mutta murha on aina murha ja rikos on aina rikos.